15.3.2024

Verokertymä Suomessa

Veroja ja veronluonteisia maksuja kerättiin Suomessa vuonna 2023 yhteensä reilut 116 miljardia euroa. Veroja ja pakollisia sosiaaliturvamaksuja keräävät valtio, kunnat ja sosiaaliturvarahastot. Lisäksi Suomessa kerätään Euroopan unionille tilitettäviä veronluonteisia maksuja.

Valtaosa veroista kerätään tulojen perusteella – tuloverot ja pakolliset sosiaaliturvamaksut muodostavat noin 65 prosenttia verokertymästä vuonna 2023. Tuloverojen ja omaisuusverojen saajia ovat valtio ja kunnat. Veronluonteisia sosiaaliturvamaksuja maksetaan läkisääteisille sosiaaliturvarahastoille kuten Kansaneläkelaitokselle, työllisyysrahastolle ja eläkevakuutusyhtiöille. Tavaroista ja palveluista maksetuissa veroissa veronsaaja on pääasiassa valtio.

Verot ja veronluonteiset maksut 2023, milj. euroa

Tuloverot               42 728 
Kotitalouksien tulovero (kunnallisvero, valtion ansio- ja pääomatulovero, yleisradiovero)               34 743
Yhteisöjen tulovero                 7 940  
Korkotulojen lähdevero                     45  
Pakolliset sosiaaliturvamaksut               33 487  
Työnantajan työeläkemaksut               18 007  
Vakuutettujen työeläkemaksut                 8 609  
Vakuutettujen muut sosiaaliturvamaksut                 3 836  
Työnantajan muut sosiaaliturvamaksut                 3 035  
Omaisuusverot                 3 854  
Kiinteistövero                 2 103  
Perintö- ja lahjavero                 1 170  
Varainsiirtovero                    581  
Tavaroista ja palveluista maksetut verot               36 051  
Arvonlisävero               24 918  
Energiaverot                 4 159  
Alkoholijuomavero                 1 450  
Tupakkavero                 1 212  
Ajoneuvovero                 1 086  
Vakuutusmaksuvero                    922  
Rahapelitoiminnan voittovarat                    520  
Tulot päästöoikeuksien huutokaupasta                    495  
Auto- ( ja moottoripyörä- ) vero                    357  
EU-vakausmaksut                    252  
Virvoitusjuomavero                    218  
Apteekkimaksut                    185  
Talletussuojamaksut                     87  
Arpajaisvero (arpajaisten tuotosta)                     60  
Varmuusvarastointimaksu                     36  
Ajoneuvojen rekisteröintimaksu                     30  
Eräiden juomapakkausten valmistevero                     13  
Palosuojamaksu                     13  
Riistanhoitomaksut                     12  
Kalastuksenhoitomaksut                     10  
Ydinenergiatutkimusmaksu                       7  
Jätevero                       5  
Hirvilupamaksut                       4  
Muut verot                    295  
EU:lle tilitettävät tuonnin verot                    216  
Verojen viivästysseuraamukset, VH:n osuus                     66  
Muut verotulot                       9  
Muiden tuotantoverojen viivästysseuraamukset                       2  
Muiden välittömien verojen viivästysseuraamukset                       2  
Yhteensä             116 415  
Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maksetut tuloverot

Verovuodelta 2022 henkilötuloveroja (ml. sairausvakuutusmaksut) maksettiin yhteensä 35,4 miljardia euroa. Valtaosa maksettiin ansiotulon perusteella. Pääomatuloveroa maksettiin 3,75 miljardia euroa. Alle on koostettu oleellisimmat Verohallinnon tilastot henkilöiden maksamista tuloveroista.

Lue lisää

Verotuksen rakenne

Verorakennetta on yleistä tarkastella luokittelemalla kerätyt verot tuloveroihin, pakollisiin sosiaalivakuutusmaksuihin, omaisuusveroihin ja kulutusveroihin.

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa

Liity Veronmaksajien jäseneksi. Vain 35 € vuodessa + 8 € liittymismaksu!