Myyntivoitot ja -tappiot 15.8.2024

Missä järjestyksessä korot ja tappiot vähennetään pääomatuloista?

Minulla on viime vuodelta pääomatuloja nettona 26 000 euroa ja myyntitappiota 58 000 euroa. Lisäksi olen maksanut tulonhankkimislainan korkoja 3 000 euroa.

Olen sitä mieltä, että pääomatuloistani vähennetään ensin myyntitappiot. Koska tappiota on enemmän kuin tuloja, en saa vähennettyä korkoja. Minulle kuuluisi siis alijäämähyvitys koroista, ja tappiot vahvistettaisiin ilman korkojen vaikutusta, jolloin tappioni on -32 000 euroa. Verottajan mielestä ensin vähennetään korot ja sitten myyntitappiot, jolloin minulle vahvistettaisiin -35 000 euron tappio.

Kumpi on oikeassa?

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa:

Sinä olet oikeassa ja verottaja on väärässä.

Luovutus- eli myyntitappiosi vähennetään ennen tulonhankkimisvelan korkojasi.
Lain mukaan puhdas pääomatulo lasketaan vähentämällä pääomatulosta luonnolliset vähennykset eli tulonhankkimismenot.

Samoin lain mukaan verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio, joka jää vähentämättä omaisuuden luovutuksesta saadusta voitosta, vähennetään puhtaasta pääomatulosta ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä.

Lain esitöissä on myös todettu, että luovutustappiot vähennetään puhtaasta pääomatulosta ennen muita pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä, jotta luovutustappiot eivät pienentäisi muiden pääomatuloista tehtävien vähennysten perusteella määräytyvää alijäämähyvitystä.

Pääomatuloista tehtäviä näitä muita vähennyksiä ovat mm. tulonhankkimisesta johtuneen velan korot, joita sinullakin on.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa

Liity Veronmaksajien jäseneksi. Vain 35 € vuodessa + 8 € liittymismaksu!