Eri yritysmuotojen verotus 16.12.2021

Miten ky:n tulo jaetaan verotettavaksi yhtiömiehille?

Kommandiittiyhtiön tilikausi päättyy 31.1.2022. Yhtiöön on tulossa joulukuussa 2021 uusi vastuunalainen yhtiömies. Mikäli uusi yhtiösopimus tehdään ennen tilikauden vaihtumista, käsitelläänkö tilikauden verotus myös uuden yhtiömiehen osalta koko tilikauden tuloksesta vai jyvitettynä osakkuuden alkamisesta lähtien?

Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa:

Asiaan ei ole laissa otettu suoraan kantaan.

Tuloverolain mukaan ky:lle vahvistetaan elinkeinotoiminnan tulos, joka jaetaan aikaisempien verovuosien tappioiden vähentämisen jälkeen verotettavaksi osakkaiden tulona niiden osuuksien mukaan, jotka heillä on yhtymän tuloon.

Näin ollen lähtökohtaisesti tarkoittamaasi jyvitystä ei tehdä. Yhtymän osuuksien määrittäminen on kuitenkin ensisijaisesti osakkaiden tehtävä.

Kommandiittiyhtiön tulo jaetaan verotettavaksi yhtiömiesten tulona yhtiösopimuksen tai muun sopimuksen voitonjakomääräyksen mukaisesti. Mikäli yhtiösopimuksessa tai muussa sopimuksessa ei ole sovittu voitonjaosta, noudatetaan avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain voitonjakoa koskevaa säännöstä.

Säännön mukaan äänettömälle yhtiömiehelle suoritetaan yhtiön voitosta korkolaissa määriteltyä korkoa vastaava osuus tilikauden alkaessa maksettuna olleelle panokselle. Tämän jälkeen loppuosa voitosta jaetaan vastuunalaisille yhtiömiehille. Jos voitto ei riitä äänettömien yhtiömiesten voitto-osuuksien täysimääräiseen suorittamiseen, jaetaan voitto heille tilikauden alkaessa maksettuina olleiden panosten suhteessa.

Voitonjakoa koskevasta olettamasäännöksestä voidaan 1.1.2016 voimaantulleen lakimuutoksen jälkeenkin poiketa verotuksessa myös muun sopimuksen kuin rekisteröidyn yhtiösopimuksen määräyksen nojalla. Tämän vuoksi yhtiösopimuksen rekisteröimisellä ei ole samanlaista merkitystä kommandiittiyhtiön tulon jakamiseen yhtiömiesten verotuksessa kuin avoimen yhtiön tulon jakamiseen yhtiömiesten verotuksessa. Tulo jaetaan verotettavaksi yhtiömiesten kesken siten kuin yhtiömiehet ovat sopineet kommandiittiyhtiön voitonjaosta yhtiösopimuksessa tai muussa sopimuksessa.

Näin ollen yhtiösopimuksessa on mahdollista sopia osuuksien määräytymisen perustuvan esimerkiksi suhteessa kalenterikuukausiin, jolloin loppuvuodesta mukaan tulleen yhtiömiehen osuus voitosta olisi pienempi.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Omistusmuutokset

Osakeyhtiön omistajanvaihdosten toteuttamiseen on useita eri tapoja. Samassa yhteydessä on hyvä miettiä sitä, halutaanko yhtiöön lisää uutta pääomaa, pidetäänkö se ennallaan vai halutaanko yhtiön pääomia hyödyntää omistajanvaihdoksen toteuttamisessa.

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa

Liity Veronmaksajien jäseneksi. Vain 35 € vuodessa + 8 € liittymismaksu!